Nuorisotiloja nuorille!

Yle Uutisluokan tekemässä videoissa uutisoitiin tänään kuinka nuorisotiloista on huutava pula, etenkin Mäntsälässä. Sieltä on lähes mahdotonta löytää viikonloppuna paikkaa nuorille, jossa voisi vapaasti viettää aikaa. Tämä saakin nuoret hengailemaan kaupoissa tai koulujen pihoilla. Itse omista nuoruusvuosistani muistan, että etenkin kylminä talvina vietimme aikaa rappukäytävissä siihen asti kunnes joku talon asukkaista tuli valittamaan. Mutta yleisesti ottaen omalla nuoruuden asuinalueellani, Helsingissä, Pikku Huopalahdessa oli hyvin tarjolla nuorten vapaa-ajanviettopaikkoja. Koulumme yhteydessä toimi nuorisotalo, joka järjesti aktiivisesti toimintaa. Arkiviikolla siellä sai käydä pelailemassa biljardia, osallistua erilaiseen toimintaan tai ihan vaan tavata ystäviä. Viikonloppuisin järjestettiin esimerkiksi discoja ja tyttöjeniltoja, joista minulle on jäänyt mahtavia muistoja. Onkin ikävä kuulla, että Mäntsälän kaltaisilla pienemmillä paikkakunnilla tälläinen nuorisotoiminta ja tilojen järjestäminen on vähäisempää. Toivon että uutinen saisi aikaan jonkunlaista muutosta ja nuorten ääntä ja toiveita kuultaisiin. Nuorisotalot ja erilaisten tapahtumien järjestäminen lisää nuorten yhteisöllisyyttä ja nuorisotalolla nuoret ovat ”vahtivan silmän alla”, jolloin pahimmalta hölmöilyltäkin ehkä vältyttäisiin. Lisäksi on aina joku aikuinen jolle voi puhua ja purkaa huolia. Nuorisotoimintaa-ja tiloja lisää siis, please!

 

-Oona

 

Yle Uutisluokka 15.12.2014, http://yle.fi/uutiset/nuorisotiloista_huutava_pula_-_nuoret_hengaavat_kaupoissa/7688670?ref=leiki-uup

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 83 = 85